Ei ole meidän perheessä vielä ajankohtaista lapsen alkoholikokeilut tai monet muutkaan kasvatuksen kiemurat, mutta näitäkin asioita on tullut jo paljon pohdittua.

Joissain kyselyissä vanhemmat ovat pitäneet itsenäisyyttä ja reipasta omatoimisuutta tärkeimpänä ominaisuutena jota voisivat lapselleen toivoa. Siis what.. Onhan se varhaisen itsenäisyyden ihannointi tietysti helpottavaa ja vapauttavaa, jos kiireisellä vanhemmalla ei ole aikaa lapselle, tai omat jutut tuntuvat kiinnostavammilta kuin läsnäolo kotona mutta.. Mua on pitkään ärsyttänyt, että tällainen ilmeisesti vapaan kasvatuksen jälkimaininkeja oleva varhaisen itsenäisyyden ihaileminen on Suomessa lähes samanlainen harha kuin varhaisen päivähoidon sosiaalistava vaikutuskin. Mutta molemmathan tietysti palvelee meidän talouskasvukulutustuottavuusoravanpyörä-yhteiskuntaa, jos pientenkin lasten vanhemmat voi niiden avulla tehdä hyvällä omatunnolla pitkää työpäivää. Ja jos luullaan varhain itsenäistyvien lasten pärjäävän erityisen hyvin myöhemminkin..

Itsenäistämistä vaan voi toisin päin kutsua varhaiseksi vieroittamiseksi. Joka taas johtaa vieroitus- eli stressioireisiin. Lapsen riippuvuus vanhemmastaan nähdään huonoksi asiaksi, vaikka toisaalta tämä riippuvuus taas on yhtä kuin kiintymyssuhde. Ja varhaisesta itsenäisyydestä seuraa johdonmukaisesti kiintymyssuhteen heikentyminen. Kuulemma erityisesti nuorten vanhempien sukupolvi on omaksunut oikein hyvin ajatuksen varhaisen itsenäistämisen positiivisista vaikutuksista. Vapauttaahan lapsen omatoimisuus ja yksin pärjääminen tietysti vanhemmat enemmän elämään omaa elämäänsä.

Suomessa (ja lähinnä ehkä muissa Pohjoismaissa) pidetään normaalina, että varhaisnuoret puuhaavat paljon omia juttujaan omissa porukoissa ilman aikuisten valvontaa. Tällaiseen malliin on niin totuttu, ettei muuta osata ajatellakaan. Muualla maailmassa 13-14-vuotiaat elävät yleensä elämäänsä perheen parissa. Ja suomalainen levottomuus, epävarmuus, yksinäisyyden ja irrallisuuden tunne sekä laaja pahoinvointi ja rankka humalahakuinen juominen puuttuvat.

Hölmöintä tässä touhussa se, että lapsi ei kuitenkaan edes itsenäisty ja ala toimia sen mukaan mikä hänestä itsestä ehkä näyttäisikin oikealta. Eri maiden nuoria tutkittaessa on huomattu, että suomalaisnuoret ovat vielä täysi-ikään saapuessakin hyvin riippuvaisia kaveripiirin mielipiteistä. Se yhdenmukaisuuden paine, mikä muualla maailmassa kuuluu lähinnä esiteinien ja murrosikäisten maailmaan jatkuu meidän nuorillamme huomattavasti pidempään.

Kaikki ihmiset ovat jostain riippuvaisia, ja yhden riippuvuuden heiketessä se korvataan toisella, helposti hyvä riippuvuus huonolla. Itsenäinen, vanhemmistaan riippumaton nuori etsii muita riippuvuuksia seurauksena siitä, että siteet vanhempiin höltyvät liian varhain. Nämä riippuvuudet (päihteet, hankalat ihmissuhteet) auttavat yleensä hetkeksi pahaan oloon ja tyhjyyteen, mutta eivät tietenkään poista turvattomuutta.

Eräässä lastenpsykiatrista hoitoonohjausta käsittelevässä väitöskirjassa pohdittiin aikanaan sitä, kuinka paljon yhteiskunnassa vallitsevat kasvatusasenteet ja -tavat ovat sidoksissa lasten mielenterveyshäiriöihin. Suomalaisissa kasvatusasenteissa on sotien jälkeen tapahtunut valtava muutos, ja muuhun maailmaan verrattuna meillä on hyvin yksinäisiä (aikuisen seuraa kaipaavia) lapsia, joilta odotetaan suurta itsenäisyyttä liian varhain. Eli "kyllä lapset pärjää". Ja samaa tahtia tämän asenteen kanssa on lasten ja nuorten pahoinvointi ja levottomuus koululuokissa kasvanut räjähdysmäisesti. Lamat ja lasten varsinainen kaltoinkohtelu (väkivalta ym) eivät ole asiaa selittäneet, koska pahoinvoinnin kasvu on jatkunut nousukausinakin, eikä kaltoinkohtelu ole vuosikymmenien aikana määrällisesti lisääntynyt.

2000-luvun alussa Suomi oli ainoa länsimaa, jossa oli aivan normaalia että ala-asteikäiset lapset viettävät tuntikaupalla aikaa yksinään tai keskenään koulun jälkeen, kun kunnilla ei ollut velvollisuutta järjestää iltapäivätoimintaa. Muualla maailmassa tällaista käytäntöä ei tunneta, ja alle 12-vuotiaan yksin jättäminen on jopa jossain lailla kiellettyä. Yllättäen mm. lasten tekemät vahingonteot ja nuorten rikollisuus on Suomessa ollut huipussaan niinä iltapäivän tunteina kun koulut ovat loppu ja suurin osa vanhemmista vielä töissä. Ja tekijöinä myös niitä ihan tavallisten perheiden lapsia, joilla nyt vaan joukossa tyhmyys tiivistyy, kun ollaan iässä jossa aikuisen läsnäoloa vielä tarvittaisiin paljon enemmän kuin saadaan. Olikohan ala-asteikäisillä jo 10 tunnin (vai vielä vähempi) valvomaton yksinolo viikossa yhteydessä vaikka mihin ongelmiin, masennukseen ja häiriökäyttäytymiseen sekä siinä iässä että myöhemmin nuoruudessa...

On myös huomattu, että ns. 50-luvun kovan kurin kasvatuksellakin saadaan paremmin voivia ja pärjääviä lapsia, kuin tyylillä, jossa lapsia rohkaistaan varhaiseen itsenäistymiseen ja irtautumiseen eikä huonoon käytökseen puututa vaan uskotaan lapsen oppivan yrityksen ja erehdyksen kautta asioita itsestäänkin. Tästä täytyy sanoa, että sillä kokemuksella mitä itsellä on mielenterveystyön puolelta niin kallistun myös vahvasti tälle kannalle. Keskimääräisesti huonoimmin voivat ja eniten itsensä kanssa ovat hukassa (vakavasti kaltoinkohdeltujen ohella) ne nuoret, joille annetaan liian paljon vapauksia liian varhain. (Pusi pusi äiti ostaa sulle sixpäkin, hauskaa iltaa mun 15-vuotiaalle). Tällainen rajojen puute näyttää johtavan pahoinvointiin ja hm.. kutsuisiko sitä nyt sitten irrallisuudeksi tai tyhjyyden tunteeksi vai miksi, mutta jotain sellasta olen kyllä itsekin nähnyt nuorten parissa. Masennus ja ahdistuneisuus on näissä ryhmissä yleisempää sekä nuorena että myöhemmin elämässä. Kaikille ei rakkaus riitä jos rajat puuttuu?

Ja jos alkoholin ostoa alaikäiselle perustelee sillä että tietää ainakin mitä se juo ja paljonko, niin tämä perustelu on huono. Yleensä se taitaa mennä niin että nuoret vaan juovat vanhempien hankkimat viinat ja sitten vielä päälle sen mitä muutenkin joisivat, eli alkoholia välittävä vanhempi ei voi yhtään sen paremmin tietää mitä nuori juo ja paljonko.

Varmaan monella vanhemmalla on niin, että sitä lapsen tai nuoren pettymyskiukkua, jota rajojen asettamisesta väistämättä seuraa, ei pystytä ottamaan vastaan (tästä oli hyvä mainos joku aika sitten, sellanen ahdistunut äiti ja kiljuva teini jonka ois pitänyt saada lähtee juomaan "kun kaikki muutkin pääsi"). Toiset taas ajattelevat niin, että ainahan nuoret on juoneet ja niistä on oltu huolissaan, mutta aina suurin osa sukupolvesta kasvaa kohtalaisen hyvin pärjääviksi aikuisiksi. Kuitenkin on tosiasia, että hyvin nuorena alkoholin käytön aloittaneet ovat monta kertaa suuremmassa vaarassa ruveta suurkuluttajiksi (ja miljoona muuta pahaa juttua joita en tässä jaksa nyt jauhaa) verrattuna niihin jotka esim "vasta" 16-vuotiaana aloittavat alkoholin käytön.

Ja miksi suurkulutuksen riski kasvaa? Vahvasti yksinkertaistaen, aivoistamme löytyy "mielihyvärata", joka aktivoituu kaikkea kivaa, nautittavaa ja rentouttavaa tehdessä. Alkoholi (ja huumeet) on aine, joka osaa kierosti kaapata tämän radan itselleen niin, että mikään muu ei enää riitäkään aktivoimaan aitoa mielihyvää. Jos juominen on runsasta jo 13-14-vuotiaana, niin nuorissa kehittyvissä aivoissa syntyy hyvin vahva jälki siitä että RENTOUTUMINEN=ALKOHOLI. Mistään muusta ei enää saakaan sellaista aitoa nautintoa, ja hauskanpito tarkoittaa automaattisesti känniä. Mukava illanvietto tai juhlat ilman humalaa "on teeskentelyä". Tällainen jatkuu helposti aikuisikään asti, ja vanhempanakin on vaikea saada kiksejä mistään muusta. Ja tästä taas päästään siihen masennuksen ja merkityksettömyyden tunteeseen mikä liian monilla syntyy, kun mikään muu ei tunnu miltään ja ei se ikuinen juominenkaan enää pidemmän päälle ehkä tunnu oikealta mutta tottumus on toinen luonto jota on vaikea muuttaa... Väistämättä eteen tulevissa stressitilanteissa ratkaisu ja rentoutuminen on yhtä kuin alkoholi, joka yleensä pidemmän päälle vaan pahentaa ongelmia. No juu, näin ei käy joka ikiselle, joka ryyppäilee paljon jo 14-vuotiaana, mutta riskit ovat niin valtavan paljon suuremmat, että sanoisin että on täyttä typeryyttä sallia oman lapsen toistuva dokailu niin nuorena.

Nyt kyllä taidetaan ensimmäistä kertaa historiassa olla tilanteessa, että nuorten hölmöilyihin ei monien mielestä edes saisi puuttua. Aina ennen on kai ollut normaalia, että se vanhempi ja järkevämpi sukupolvi edes saa yrittää takoa järkeä kalloon ja rajoittaa tekemisiä.

Vähän myöhemmin alkon käytön aloittavilla on jo paremmat näkymät sellaisessakin vaiheessa, vaikka juominen hetkellisesti menisi yli esim baari-iän koittaessa. Tällaiset nuoret yleensä palaavat muutaman bilevuoden jälkeen entisiin tapoihinsa ilman sen kummempia ongelmia, kun hauskaa on ehtinyt tottua pitämään ilmankin humalaa. Ja monesti kotoa saatu raitis esimerkki elämäntavoista vahvistuu ja vakiintuu lopulliseksi tavaksi kahdenkympin paremmalla puolella, vaikka 18-vuotiaana juhliminen olisikin railakasta.

Jos vielä yleistän vähän, niin olen kyllä huomannut senkin omia tuttavia ja facebookia seuraamalla, että ne jotka joivat paljon jo yläasteen alussa juovat keskimäärin selvästi muita enemmän vielä kolmenkympin kynnykselläkin. Ja keski-iässä. Oli omia lapsia tai ei. Ja omasta lapsuudesta muistan sellaisen tunteen, että vaikka oman vanhemman alkoholin käyttö olisi hyvin kohtuullista niin siltikään se ei tunnu kivalta. Ja sitä onneksi nykyään monessa paikassa korostetaankin ja lapset ovat itsekin päässeet lehtiin kertomaan, miltä tuntuu nähdä vanhempi kännissä. Ja että varsinkin pienelle lapselle on pelottavaa, kun oman normaalisti skarpin vanhemman persoonallisuus muuttuu muutaman otettua, lapsi kun ei voi mitenkään ymmärtää sitä. Itse olen miettinyt, että lapsen nähden voin ehkä joskus ottaa yhden saunasiiderin tai jonkun juhlien alkumaljan ja noin.. ettei alkoholista nyt mikään tabu tule. Mutta sellaset esimerkkinä toimimiset jää väliin, että aina kun vaikka mennään johonkin juhliin ni boolia boolia lastenkin nähden, koska eihän selvin päin voi olla hauskaa... Tai että rankka viikko töissä tarkoittaa automaattisesti muutamaa kaljaa perjantai-iltana...

Tulipas pitkä teksti. Mutta näistä asioista mulla on aika vahvat mielipiteet. Tykkään itse elää terveellistä elämää osittain siksikin, että elämästä nauttiminen on paljon helpompaa kun voi hyvin, kunto on hyvä ja olo on jaksava. Nautin kaikista elämän pienistä asioista niin uskomattoman paljon ilman päihteitäkin, että haluaisin myös lasteni sen taidon oppivan. Tykkäisin eläkkeellä saada puuhastella kaikkea ihanaa niin, että olisi useamman vuosikymmenen virkeä ja hyväkuntoinen. Kyllä sylettäisi ehtiä tajuta, että 59-vuotiaana kuolee johonkin alkoholijohdannaiseen sydän- tai verisuonitautiin juuri ennen kuin pääsisi nauttimaan vapaasta elämästä työelämässä raatamisen jälkeen. Koska alkoholi kuitenkin on liuotin ja vahva myrkky joka aiheuttaa varsinkin naisilla ja nuorilla paljon tuhoa elimistössä ja aivoissa. Suurimmassa osassa maailmaa tämä tajutaan, mutta Suomen alkokulttuuri on niin hallitseva että viinattomia juhlia ei osata ajatellakaan. Mun asenteeseen vaikuttaa kyllä sekin, että on sekä tuttujen että asiakkaiden kohdalla nähnyt niin paljon paskaa... miten jo lievempikin alkoholin liikakäyttö vaikuttaa ihmissuhteisiin, lapsiin ja näiden myöhempiin tapoihin, mielialaan ja koko elämään.

No joo, aina voi tapahtua mitä vaan, ajattelee joku. Voinhan määkin vaikka tukehtua porkkanaan aikanaan ekana eläkepäivänäni. Mutta ainakin sitä voi yrittää elää omien arvojen ja ihanteiden mukasen terveen pitkän elämän ja yrittää saavuttaa niitä asioita mitä haluaa...:)

[Tässä tekstissä joidenkin kohtien lähteenä Keijo Tahkokallion kirjoitukset ja ajatukset.]