Se ois viikon vapaahetki nro 2, kun tyttö meni kerhoon ja poika päiväunille. Viimeksi tuntui oikein hyvin tekstiä ja ajatuksia tulevan, kun vaan ilman sen kummempaa aihetta aloin tänne kirjottaa kun mieli teki. Joten kokeillaanpa uudestaan :)

Lempiharrastukseni kirjoittaminen ja lukeminen on jääneet kyllä aivan liian vähälle viime vuosina. Ne on aina olleet sellainen arjen henkireikä, joita on pystynyt tekemään missä ja koska vaan. Tässä elämäntilanteessa ei jostain kumman syystä oikein enää onnistu :) Niin huomaankin kyllä sitten kaikki pienet vapaahetket käyttäväni joko niihin tai metsässä samoiluun. Aikanaan aloin tätä blogiakin kirjoittaa siten, että luin psykologian kirjoja, joita sitten tänne yritin referoida. Blogin nimikin liittyi aluksi äitiyteen ja kasvatukseen, mutta siinä vaiheessa, kun sain toisen lapsen niin loppui kyllä aika tehokkaasti tuo homma. Ei vain ole aikaa lukea ja sitten tehdä niin pilkuntarkkoja tekstejä niistä kirjoista, kuin haluaisi. 

Alkuvuodesta ilmestyi muuten sellainen kirja kuin Opas toisen lapsen saaville perheille. Sen lähinnä selailin läpi. Mutta ihan osuva aihe. Muistan, että olin neuvolassa vähän pettynyt, kun toisen raskauden aikana odotin, että enemmän paneuduttaisiin siihen mitä se arki sitten on kun perheessä on vauva ja taaperoikäinen. Jotenkin siis enemmän infoa siitä, että saa toisen lapsen. En minä enää uudelleen olisi niitä "näin kylvetät vauvan" ja "näin synnytys etenee" -juttuja tarvinnut, kun juuri vuotta aiemmin olin ne käynyt läpi. Ja koska toisen lapsen saaminen nyt vaan on aivan eri juttu kuin sen ekan. Ekan kanssa voit käpertyä sinne sänkyyn tai sohvalle ja vetää imetysmaratoineta hömppälehtiä lueskellen. Nukkua päivällä kun vauva nukkuu ja lähteä suht helposti minne vain, kun ei tarvii pakata kuin se yksi lapsi mukaan.

Meillä ei kumpikaan lapsi ole mitenkään haastavaluonteinen (siis ns. perusluonteeltaan, mutta hyvin usein tietysti aina jompi kumpi hetken aikaa!!!!!!!!!), ja molemmat ovat viimeistään 7-8kk iässä alkaneet nukkua yönsä hyvin (paitsi tietysti kipeänä!!!). Mutta silti sitä kyllä toisen lapsen saatuaan huomasi, että enää sitä niin kutsuttua omaa aikaa ei ole yhtään. Illalla pitää mennä heti lasten perässä nukkumaan, ettei ole aamulla kuin zombi (kyllä, kadehdin niitä, jotka selviää 7-8h yöunilla!). Tyttö on aika lailla lopettanut päiväunien nukkumisen. Ja muutenkin kun on kaksi noin pientä, niin ihan koko ajan pitää vahtia, olla läsnä, tehdä ruokaa, vaihtaa vaippaa, pukea, olla erotuomarina ym. Sen sijaan arki yhden lapsen kanssa oli melko vapaata ja helppoa, ainakin näin jälkeen päin ajateltuna. Ja aina tuntuu, kun mies ottaa toisen ja lähtee vaikka kauppaan, että täähän on ihan lomaa, kun on vaan yksi lapsi hoidettavana. Moni muukin on kyllä todennut, että ei neuvolasta ole oikein saanut tukea monilapsisuuteen, vaan vain siihen ensimmäiseen.

Mitäs muuta. Viime aikoina kun sitä lukuaikaa on ollut, niin olen uppoutunut ihan täysillä itselleni uudenlaiseen kirjallisuuteen. Jo taannoin, kun vietin tehokkaan puolivuotisen etsien tietoa rajakokemuksista ja kuolemanjälkeisestä elämästä, tutustuin muutamien ns. näkijöiden ajatuksiin, mutta nyt olen ruvennut oikein ahmimaan heidän elämäkertojaan. Mm. Niina-Matilda Kuusiston, Anuirmeli Sallamo-Lavin ja Kaija Juurikkalan elämäntarinat ovat tuntuneet mielettömän kiehtovilta, ja ainakin osalta taitaa olla ilmestymässä lisääkin teoksia. Välillä pitää saada lueskella vähän tällaistakin elämän puolta, eikä aina jotain tiukan tieteellistä faktaa :) Miksiköhän muuten kristinuskosta, islamista ja muista valtauskonnoista keskustellaan niin usein ja tosissaan, ja kukaan ei pidä hulluna jos uskoo niiden sisältöön? Mutta muut, jotka puhuvat henkimaailmasta, ovat automaattisesti huuhaahörhöjä.

Ihanaa muuten, tänä kesänä ja syksynä on ainakin meillä ollut supervähän ampiaisia!! :) YKSI kappale on ollut sisällä koko vuonna, eikä ulkonakaan ole juuri näkynyt. Viime vuonna ja muistaakseni kolme vuotta sitten niiden määrä oli jotain järkyttävää. Koko pihan täytti sellainen "taustasurina" aina kun ulos astuit. Ja sisälle tungettiin urakalla, viime syksynä oli parin päivän ajan joku ihme hyökkäys, että lähemmäs sata ampiaista tunki olohuoneeseen jostain raosta jota ei ikinä löydetty. Aina kun sai yhden listittyä, niin uusi käveli jo ikkunalla. Kyllä niihin siinä aika hyvin siedättyikin, mutta sitten taas keväällä ne tuntui yhtä kammottavilta kuin aina ennenkin. Onkohan niillä jotenkin joka toinen vuosi aina joku huippuvuosi ja joka toisena ei ole paljon yhtään. Jos näin, niin en todellakaan odota ensi kesää :S

Nyt päiväkahvia ja jäätelöä nautiskelemaan. Oon muuten tullut hirveeks piilosyöpöks lasten myötä. Aina kun niiden silmä välttää, ni kaivan jotain karkkia tai jäätelöö kätköistäni ja alan mättää naamaan. Mutta pakkohan se on syödä salaa?? Kun ei haluaisi totuttaa niitä samanlaiseksi herkkuperseeksi kuin mitä itse on... Luulis, että jos ei lapsena/nuorena totu syömään jatkuvasti jotain makeaa, niin on aikuisenakin helpompi noudattaa terveellistä ruokavalioo... Mistä tuleekin mieleen, että suomalaisessa kasvatuskulttuurissa mua hieman ketuttaa toi erityisesti vanhempien ihmisten ajatus, että sokeri=rakkautta. Että aina pitäis olla jotain makeeta antamassa, ja on kauhee tiukkapipo, jos kieltää lapseltaan lähes jokapäiväisen herkkujen mässäilyn. Työpaikoillakaan en oikein tykkää, että jatkuvasti joku kantaa jotain pullaa tai kakkua kahvipöytään, kun tällaisella itsekurilla varustettu ihminen ei niitä yksinkertaisesti voi olla syömättä. Joo siis kannanhan mää myös ite niitä kaupasta kotiin, ei siinä... Mutta ois kiva, että edes jossain niitä ei olis koko ajan tarjolla :P Toki ne näkyy vyötärölläkin, mutta mulla suurin syy niiden välttelyyn on oikeastaan nykyään se olo mikä niistä tulee. Itsellä kyllä huomaa, kuinka sokeri ja vehnäjauhot on ne pahimmat väsyttäjät pitemmän päälle. Niistä nyt vaan tulee sellanen tyhmä, tunkkainen, väsähtänyt olo. 

Tällasta tänään.