Kävin viikonloppuna karhusafarilla pohjoisella Suomussalmella, ja oli kyllä hintansa ja pitkän ajomatkan arvoinen kokemus. Kolme eri karhua ja valtava maatkotka kävivät illan aikana näyttäytymässä tarkkailukopin vieressä. Kotkasta en ehtinyt saada kuvia, kun jäin vaan suu auki tuijottamaan sitä näkyä, kun kaapin kokoinen lintu hyökkää taivaalta nappaamaan palan haaskalta. Enää en ihmettele, että maakotkat voivat viedä mm. koiria ja poronvasoja. Valtava, upea petolintu! Ja karhun näkeminen luonnossa, on se upea kokemus. Sama tunne kuin Afrikan safareilla: siinä se nyt on oikeassa elinympäristössään vapaana, eikä missään eläintarhan häkissä. Luontoihmisen unelma <3

karhu%20163-normal.jpg

Itä-Suomessa tuo upea luonto alkaa jo paljon etelämpänä kuin maan länsipuolella, missä on vaan Oulut, Kemit ynnä muut mitäänsanomattomat alueet. Karhupaikka sijaitsi todellisilla Kainuun korpimailla rajavyöhykkeen tuntumassa. Ja voi minkä olon siellä sain <3 Maisemat kumpuilevine korpimetsineen olivat jotenkin niin omalta tuntuvia, ja kymmenien kilometrien automatkat lähes asumattomien salojen keskellä toivat etäisesti mieleen esim. Sodankylän tai muut Keski-Lapin tienoot. Tuli jo siellä sellainen vahva, Lapin reissuilta tuttu ihana olo, että nyt on siellä suunnassa, minne kuuluu. Helpompi hengittää tai jotain. Vaikea selittää, jotenkin tuntee sellaisissa maisemissa ollessaan elävänsä niin eri tavalla kuin täällä ihme ruuhkaisessa etelässä (vaikka en edes asu ihan eteläisimmässä Suomessa, ja oma koti täällä järven rannalla on hyvin rakas ja sukulaiset ja ystävät tekee tästä paikkakunnasta sellasen, missä periaatteessa on kiva asua). Ja voi kuinka väärältä tuntui kääntyä siitä kohtaa sitten seuraavana päivänä takaisin etelään, jotenkin se pohjoinen olisi niin kutsunut!! Eikä siis pelkästään Inari siellä jossain satojen kilometrien päässä, vaan yleensäkin pohjoinen ilmansuunta. Mun sydän on joku saamarin kompassi :)