Ihme ettei synnytys käynnistynyt viime yönä, kun kauhukseni heräsin siihen, että ampiaisen pörinä kuuluu ihan korvan vierestä  Luultavasti oisin pilkkopimeässä makuuhuoneessa mennytkin ihan paniikkiin, mutta jotenkin luulin tuuletusikkunan olevan auki ja toivoin ääneen kuuluneen sen takaa ulkoa. Soitin ukon alakerrasta paikalle tarkastamaan tilanteen ja lukittauduin itse vessaan, ja ampiainenhan sieltä löytyi sängyn laidalta. YÖK!!!!!!!!!!!!!!!! :O

Tätä järjettömän voimakasta ja hysteeristä ampiaispelkoa ei voi järjellä selittää. Juuri ja juuri pystyn koskettamaan moisen kuvaa kirjasta. Mutta jos lattialta löytäisin kuolleen ampiaisen, niin ikimaailmassa en sitä käsin siitä veisi pois. Tämä pelko yhdistettynä siihen, että luonto ja siellä liikkuminen on mulle jotain todella tärkeää ja eniten voimaa antava harrastus, on todella ristiriitainen :P En haluaisi lapsia opettaa pelkäämään samalla lailla, mutta kai tästä väkisinkin jotain tarttuu?! Jos äiti muuttuu hysteeriseksi jo siitä, että ulkona jossain lähellä pörisee. Terapian tarpeessa???

Mun haaveena on jo monta kesää ollut sellainen ilmassa leijuva lepotuoli, jota ympäröisi itikkaverkko joka suunnalta. Ilmassa leijuva siksi, ettei mitkään hämähäkit ym. mönkiäisetkään pääsisi kiipeämään sinne... Nykyään kun yrittää vaikka pihassa lukea, niin jatkuvasti on joku ötökkä tunkemassa iholle. Hämähäkit suun muut ei tosin ole mitään ampiaisiin verrattuna muttei mukavia nekään...

Hulluinta tässä on se, että mua ei edes ikinä ole pistänyt ampiainen. Mehiläinen kuulemma joskus ihan pienenä on, mutta niitä ja kimalaisia en silti ollenkaan samalla tavalla pelkää. Fobiat on jännä juttu