Luin syksyn aikana jostain Hesarista tms. jonkun sunnuntaifilosofin vakaita mielipiteitä siitä, että vanhemmat ja heidän antamansa kasvatus eivät voi vaikuttaa paljoakaan siihen mitä lapsesta tulee. Kaveripiiri ja media kuulemma vaikuttavat loppujen lopuksi enemmän, joten vanhempien on turha stressata siitä kuinka hyviä äiskiä ja iskiä ovat ja millaisen mallin antavat jälkikasvulleen. Valitettavasti samanlaista soopaa ovat esittäneet myös jotkut kasvatusalan ihmiset. Ja sehän on tietysti mukavaa kuultavaa niille vanhemmille, jotka uratoiveittensa, harrastustensa ja omien kivojen juttujen parissa tekevät pitkää päivää ja ehtivät olla lapsensa kanssa valveillaoloaikana pari tuntia päivässä jos sitäkään. Tai niille joille viina maistuu liikaa ja sitä rataa...

Hm no joo. Vertaisryhmä toki vaikuttaa lapseen, ja tiedetään, että jos murrosikäinen päätyy vääränlaiseen porukkaan niin siinä vaiheessa vanhempien mahdollisuudet vetää tätä hölmöilevän jengin piiristä pois ovat huonot. Kasvatuksella ei myöskään ole paljoa mahdollista muuttaa lapsen perusluonnetta, jonka perustana on synnynnäinen temperamentti. Päinvastoin esim. ujoa ja verkkaista lasta on väärin ruveta muovaamaan vanhempien toiveiden mukaisesti reippaan aktiiviseksi, ja hyvään kasvatukseen kuuluukin ennemmin persoonan koskemattomuus.

Seura siis tekee kaltaisekseen ja vanhemmat ei sille mitään voi? Tietysti aina on poikkeuksia ja harva asia pitää paikkansa joka ikisen lapsen kohdalla, mutta noin yleensä voi onneksi sanoa, että vanhempien vaikutusvalta on erittäin suuri.

Hyvään kaveriporukkaan joutuminen ei tietenkään ole ongelma, huonoon ja hölmöyksiin yllyttävään joutuminen on. Asia vain on niin, että lapset eivät yleensä "satu joutumaan" sattumanvaraisesti kuka mihinkin seuraan, vaan useimmiten he valitsevat kaverinsa itse tiettyjen sääntöjen mukaan. Yleensä sellaiset lapset liittyvät porukoiksi, jotka arvostavat samanlaisia asioita ja joilla on samanlaiset harrastukset ja tottumukset. Porukan paine saattaa vielä sitten yhdenmukaistaa käytöstä entisestään, jolloin seura todella tekee kaltaisekseen, mutta alun alkaen asia on niin päin että lapset etsiytyvät kaltaistensa seuraan.

Eli vanhempien vaikutusvalta ei yllä lasten kaveripiiriin, mutta heidän antamansa kasvatus ja esimerkki määräävät sen, liittyykö lapsi hyvään vai huonoon seuraan. Tottumukset, arvostukset ja harrastukset kun ovat juuri niitä, jotka syntyvät vanhempien ja kodin vaikutuksesta.

Yksinkertainen esimerkki. Lapsi joka saa valvoa liian myöhään pystyy yleensä myös katsomaan myöhäisillan ohjelmia jotka sisältävät hänen ikätasolleen sopimatonta väkivaltaa ja seksuaalisuutta. Kun hän koulussa sitten kysyy että näkikö joku muukin edellisen yön k-18 leffan, niin ne jotka sen ovat katsoneet löytävät toisensa ja alkavat keskustella elokuvan tapahtumista. Muut jäävät automaattisesti ulkopuolelle. Tällaisista pienistä jokapäiväisistä tapahtumista lähtevät ne suuret linjat, jotka vuosien varrella muokkaavat kaveriporukat melko pysyviksi.

Yleensä ne jotka saavat valvoa liikaa vanhempien asiaan puuttumatta, saavat myös muutoin elää enemmän omaehtoista elämää poissa kotoa ja vanhempien silmistä. Ne 13-vuotiaat jotka saavat vapaasti kulkea yömyöhällä viikonloppuisin kaupungilla aloittavat helpoiten jatkuvan ryyppäämisen ja tupakoinnin, ja siinä samalla löytävät toisensa ja liittyvät yhteen. Ja sitten taas ne toiset, joilla on kohtuullinen kotiintuloaika (tai ovat koko illan kotona) ja jotka harrastavat liikuntaa, soittamista, kirjoja ym. myös löytävät toisensa. Mikä ei tietenkään tarkoita etteikö kukaan tähän jälkimmäiseen ryhmään kuuluvista voisi koskaan olla humalassa tai tehdä tyhmyyksiä, mutta todennäköisyys päihteiden ongelmakäyttöön, väkivaltaisiin tilanteisiin joutumiseen ynnä muuhun on joka tapauksessa selvästi pienempi. 

Hyvää seuraa voi ajatella vanhemmuuden ja kodin jatkeena. Kavereiden kanssa ollessa saa sopivasti etäisyyttä vanhempiin. Ne kiltitkin voivat nuoruuden huumassa tehdä älyttömyyksiä, mutta huonoon seuraan verrattuna ero on siinä, että kaverit eivät anna kenenkään tehdä mitään liian sairasta, vaan suojaavat ja auttavat uhkaavassa tilanteessa. Huonossa seurassa kaverit voivatkin kannustaa niihin älyttömyyksiin. Muistan joskus itse miettineeni, että mitäköhän hienoa on olla tuollaisen porukan suosiossa, kun yläasteella jossain idioottijengissä suurimman suosion näytti aina saavan se joka teki älyttömimmät ja vaarallisimmat teot. Kuten uskalsi varastaa tai napata viinan kyytipojaksi jonkun napin josta ei ollut varmaa mitä se on jne.

Ja ettei vanhempien ja kasvatuksen merkitys jäisi epäselväksi, niin on hyvä muistaa vielä se mitä tuolla alkoholikirjoituksessanikin lukee... 20+ iässä suurin osa elää arvoiltaan ja asenteiltaan samanlaista elämää kuin vanhempansakin. Ne mallit ja tottumukset mitkä on lapsena saatu, näkyvät niin ruokailutottumuksissa, käytöstavoissa, alkoholin käytössä kuin siinä millaista elämänkumppania alkaa etsiä. Jokainen tuo toki elämäänsä omaa persoonallista lisäänsä, mutta suuret linjat tulevat lapsuudenperheestä. Kodin malli voittaa vertaisryhmän paineet. Siltikään se teini-iän seura ei ole yhdentekevää, koska liian huonoille teille ajautuneista moni ei jaksa nousta enää normaaliin elämään. Huonoon käyttäytymiseen, päihteisiin ym. on urauduttu niin, että sieltä ei ole enää voimia nousta pois edes siinä tapauksessa, että taustalla olisi turvallinen lapsuus ja rakastavat vanhemmat.

 [lisää aiheesta: K. Tahkokallio: Mitä tehdä levottomille lapsille]