Ja jotta vielä oikein tabuaiheita tulisi sörkityksi, niin nostanpa tähän hieman korjailtuna ja täydennettynä muutaman vuoden takaisen tekstini.

Aloin tässä miettiä, että oon lukenut varmaan 50 kirjaa liittyen kuolemanjälkeisen elämän mahdollisuuteen. Ja kirja kirjalta tuntuu ärsyttävämmältä se seikka, että edelleenkään tiedemaailmassa ei urastaan välittävä tutkija oikein voi aiheeseen tarttua, ettei joutuisi naurunalaiseksi. Onneksi jotkut kuitenkin ovat siihen uskaltautuneet, ja jo yliopistoissakin on tehty tutkimusta paranormaaleista ilmiöistä ja yliluonnollisina tai yliaistillisina pidetyistä asioista. Muutenkin ketuttaa kaikenlainen asian ympärille leimautuva hörhöily.. ja sitten kuitenkin ihan jumalaton määrä normaaleita, terveitä ihmisiä on kokenut jotakin järjellä tai tieteellä selittämätöntä, mutta kokemusta ei uskalleta jakaa edes lähipiirille, ettei pidetä hulluna. Mutta joo, inhoan kyllä yleensäkin sellaista, että joistain tabuaiheista ei "saa" puhua... Yleensä ne on juuri sellaisia syvällisiä aiheita, joista itse olisi kiinnostunut puhumaan pikkusen enemmän kuin säästä tai muusta ympäripyöreästä (joskus kyllä mietinkin miltä syvällisyysplaneetalta mä tänne pinnalliseen nykyaikaan oon tipahtanut) :P

Noista tabuista sen verran, että musta sellainen on ihan hanurista, että heti kun jostakin sellaisesta aremmasta aiheesta koitat suusi avata, niin koko asia tyrmätään huuhaana, poliittisesti epäkorrektina, rasistisena tai hölynpölynä. Esimerkkinä vaikka koulukiusaaminen. Mä olen sitä mieltä, että kaikki kiusaaminen ei johdu kiusaajien huonosta itsetunnosta tai sisäisestä pahasta olosta, vaan osa lapsista (ja aikuisistakin) nyt vaan on sellaisia, että ilman sen kummempia mielenterveyden ongelmia tykkäävät kiusata toisia, nauttivat siitä, saavat siitä mukavaa viihdettä koulupäivään. Tämän ääneen sanominen tuntuu olevan monille punainen vaate. Hyshys. Ja kun asiaan suhtaudutaan noin, ei ikinä pystytä lähtemään miettimään mahdollisia uusia toimivia kiusaamisen ratkaisuja, joita uusi näkökulma voisi tuoda tullessaan.

No jaa. Multa on kyllä kautta aikojen tuntunut (vapaa-ajalla...) puuttuvan pääkopasta se joku katkaisin, joka saa mukautumaan sosiaalisiin normeihin, jos ne omasta näkökulmasta ovat tuntuneet turhanpäiväisilta, keinotekoisilta tai hyödyttömiltä. Ei niin ettenkö olisi ymmärtänyt miten tilanteessa ääneen sanomattomien sosiaalisten odotusten mukaan pitäisi toimia, mutta multa on vaan puuttunut se tarve sen oikein toimimisen mukana tulevaan hyväksyntään, tai pelko "väärin" toimimisen myötä tulevasta ihmettelystä. Ei siis niin, että olisi ollut joku itseisarvo toimia toisin tai erota porukasta, vaan lähinnä tietynlaisissa tilanteissa olen halunnut olla oma ihmeellinen itseni enkä toimia niinkuin "pitäisi". Johtunee ainakin osittain kotoa saadusta esimerkistä. Ja siitä että asioista on puhuttu hyvin suoraan, ilman kiertelyitä ja kaarteluita.

Mutta takaisin aiheeseen. Suomalaisista lääkäreistä hyvin harva on julkisesti rajakokemuksista puhunut. Toimittaja Kaija Aho kävi jokunen vuosi sitten yhden tällaisen uskaliaan, eläkkeellä olevan anestesiologian erikoislääkärin luennolla, jossa tämä Matti Kiviluoto kertoi omasta sydänpysähdyksen aikaisesta kokemuksestaan. Yleisössä oli muitakin lääkäreitä, joista yksi oli kommentoinut esitystä ja kertonut omien potilaidensa kokemuksista. Mutta kuvaavaa on, että yksikään lääkäreistä ei suostunut antamaan haastattelua Aholle, sanoen suoraan ettei voi työnsä takia leimautua julkisuudessa. Voi jeesus. Ollakseen missään akateemisessa yhteisössä vakavasti otettava tulisi rajakokemuksiin tietäväisen lempeästi suhtautuen kuitata nämä asiat saman tien jollain "aivojen temppuilu, toiveajattelu ja pelon/surun ja alitajunnan provosoimat hallusinaatiot seli seli"... 

Tajuan kyllä, että jossain Amerikassa, ja miksei meilläkin, on varmaan hyvät markkinat kaikella afterlife-touhulla, mikä tietysti houkuttelee huijareita tarttumaan kynään. Silti aiheeseen liittyvää valtavaa tietomäärää ei pysty sellaisella selittämään... Ja itse en oikein ymmärrä, että ns. älyköiden pitää väen vängällä väittää, että kuoleman jälkeen vain ei voi olla mitään, koska tiede ei voi sitä todistaa. Nykytiede siis tietää jo kaiken? Otetaan vaikka ne useat tapaukset, joissa ihminen on jo hetken ollut kliinisesti kuollut ja samalla sairaalassa piuhoissa niin, että mitattavaa aivokäyrää ei enää ole ollut. Toivuttuaan tämä ihminen kertoo irtautuneensa ruumiistaan, ja tietää mitä lääkärit ja hoitajat ovat tehneet samaan aikaan, kun hänen ruumiinsa makasi tiedottomana sängyssä ja aivokäyrä näytti nollaa??? "No joo, mutta ei vaan voi olla mahdollista..."  Selevä....

Brittipsykologi Richard Wiseman on ehdottomasti sitä mieltä, että kaikki yliluonnolliset jutut ovat vain kuvittelua. Ruumiistapoistumiskokemukset ovat vain aivojen temppuilua, koska jossain tutkimuksessa koehenkilöille saatiin tunne, että he katselevat itseään ulkopuolelta. Peilien avulla he näkivät itsensä istumassa muka selin sen kohdan edessä, jossa oikeasti olivat. Peilikuvahahmon selkää rapsutettiin jollain pitkällä tikulla, ja samalla koehenkilön selkää rapsutettiin oikeastikin. Se loi aidolta tuntuvan olon niin kuin katselisi itseään ulkopuolelta. Ja tämä kumoaa sadat tuhannet erittäin aidon tuntuiset ruumiistapoistumiskokemukset??? Noh, on ko. tyyppi toisaalta ihan ansiokkaasti listannut monia psykologisia temppuja, joilla saadaan hyväuskoiset kuvittelemaan kyseessä olevan jotain yliluonnollista. Siltikin hänen selityksensä tuntuvat kattavan vain pienen osan siitä kaikesta, johon rajatietoa tutkiessa törmää. Minä en vain pysty näkemään asiaa niin, että kaikki aiheeseen liittyvä on joko huijausta tai aivojen temppuilua, koska ne eivät riitä selittämään kaikkia tapauksia. Rajakokemuksia muistuttavia kokemuksia on saatu tuotettua esim. huumeenkaltaisilla aineilla, veren hiilidioksiidipitoisuutta suurentamalla ja jopa aivojen ohimolohkoja stimuloimalla, mutta nämä manipulatiiviset kokemukset ovat eronneet selvästi sisällöltään ja vaikuttavuudeltaan varsinaisista spontaaneista kuolemanrajakokemuksista. Joihinkin läheltä piti -tilanteisiin on liittynyt myös hallusinatorisia tuntemuksia, mutta kokijat ovat nämä selvästi pystyneet havaitsemaan hallusinaatioksi ja erottamaan muusta, hyvinkin todelliselta ja kirkkaalta tuntuneesta rajakokemuksesta.

Itse en ole koskaan kokenut mitään selvästi yliluonnolliselta tuntuvaa, mutta muutama läheinen ihminen on. Ja tiedän kyllä heistä, että eivät ole pimahtaneita :P Kyseessä ovat olleet omakohtaiset kokemukset kotona ja sairaalassa, eivät mitkään uskottavilta tuntuneet käynnit esim meediolla, joka olisikin ollut huijari.

Mutta listaanpa tähän joitain muistamiani kirjoja, joissa aihetta on monelta eri kantilta pohdittu. Osa on ollut mielenkiintoisia, osa epäuskottavan tuntuisia ja osa niin mahtavia, että olen ostanut ne omaankin kirjahyllyyn.

Ylimpänä enemmän tieteeseen ja tutkimuksiin painottuvia kirjoja, kirjoittajina mm. lääkäri, uskonnonfilosofian dosentti ja terapeutti, alaspäin mentäessä tulee enemmän new agella väritettyä ja meediotouhuakin mukaan.

 

- Hennacy Powell: Kuudes aisti - aivojen yliaistilliset mahdollisuudet (suosittelen jokaiselle)

- Näreaho: Kuolemanrajakokemukset. Tutkimuksista tulkintoihin

.-Janis Heaphy Dunham: Jälkiä tuonpuoleisesta (KIINNOSTAVA!!)

- Tucker: Olen elänyt ennenkin - lasten muistoja edellisestä elämästään (kirjoittanut lastenpsykiatri, joka toimii lääketieteellisenä johtajana Virginian yliopistolla, jossa tätä aihetta on tutkittu 40 vuotta)

- Moody: Life after life

- Weisen: Elämän rajan takana: kuolemankysymys parapsykologiassa

- Wilcock: Lähdekenttä (pimentoon jääneitä tieteellisiä julkaisuja yliluonnollisesta)

- Niemi: Valon maailmassa. Suomalaisten kokemuksia elämän ja kuoleman raja-alueilta

- Boldman: Seitsemän askelta kohti valoa - kertomuksia kuolemanlähikokemuksista

- Jakoby: Tie tuolle puolen

- Anita Moorjani: Kuolema antoi minulle elämän

- H & I Virolainen: Yliluonnollisten ilmiöiden ensyklopedia

- Genzmer: Maailman mysteerit - selittämättömiä ihmeitä ja arvoituksellisia ilmiöitä

- Guggenheim & Guggenheim: Koskettava kokemus - Lohdullinen yhteys läheisen kuolemanjälkeiseen elämään (tätä tykkäsin kovasti lukea)

- Newton: Sielujen matka & Sielujen kohtalo

- Chopra: Ikuinen elämä

- Natsis & Potter: Tiedon tuolla puolen: kertomuksia yliluonnollisista tapahtumista kautta aikojen

- Mustonen: Aavistuksia sodassa 1939-1944 -selittämättömiä tapauksia tulilinjoilla ja kotirintamalla

- Alexander: Totuus taivaasta: tiedemiehen silmiä avaava kuolemanrajakokemus 

- Grant: Paikka jota kutsumme kodiksi - tutkimusmatka sielun kuolemanjälkeiseen elämään

- Saure: Matka yli ymmärryksen

- Williams: Sielun ikuinen elämä

- Niina-Matilda Kuusiston kirjat (3kpl) (vaikkei uskoisi mihinkään, niin kirjoittaja vaikuttaa kyllä olevan ihana ihminen)

- Iris Palosaari: Hiljaisuus on sinun voimasi JA Auttajana kahden maailman välissä (Päivikki Palosaaren näkijä-äiti kyseessä)

- Johanna Bromanin kirjat (3kpl) (diipadaapa)

- Sylvia Brownen kirjat (2kpl) (tästä tädistä tuli kyllä niin huijarirahastajaolo...)

 

Jeps, siinä oli muutama.. Tästäkin huomaa, että kun mä jostain aiheesta kiinnostun, niin myös

kiinnostun, se ei jää yhteen kirjaan...