Vaalit ohi. Onneks mun ei nyt eikä viime vaalienkaan aikaan tarvinnut olla seuraavana maanantaina töissä tai muutenkaan "ihmisten ilmoilla". En jaksais yhtään sitä kahvipöytävauhkoamista. Someakaan en ole viitsinyt juuri avata. Mutta se on pakko sanoa, että tuota Hakkaraisen äänimäärää en_tajua. Voi miksi?? 

Mutta joo. Joskus uutisoitiin tutkimuksista, joiden mukaan ihmisen poliittiset näkemykset voisivat olla aivoista johtuvia sen sijaan, että ne muodostettaisiin järkisyistä ja vapaasta tahdosta. Konservatiivien aivoissa pelkoa ja tunteita käsittelevä aivojen osa oli suurempi kuin liberaaleilla. Tämän johdosta konservatiivit olivat herkempiä negatiivisille ärsykkeille, ja pääteltiin, että tästä johtuen he hakevat turvaa "vanhoista, turvallisista asioista" uusien uhkaavilta tuntuvien asioiden edessä. Toisaalta liberaalien aivot olivat suuremmat rohkeutta ja positiivisia ajatuksia käsittelevässä osassa. Eli konservatiivi pysyy hengissä muttei juuri etene ja liberaali etenee saattaen kuitenkin astua miinaan?! Musta kuulostaa siltä, että molempia tarvitaan?! 

Samaa joskus "opin" lukiessani kirjaa introverttiydestä. Introverttejä ja ekstroverttejä sen kummemmin paremmusjärjestykseen laittamatta todettiin, että yksi introverttien tärkeä rooli työpaikoilla on pysähtyä huomaamaan niiden yltiöaktiivisesti aina eteenpäin laukkaavien ekstroverttien laatimien ideoiden riskitkin. Ilman näitä jarrumiehiä nämä innokkaammat voisivat touhottaa itsensä ja koko yrityksen suin päin pöpelikköön. Monet porut on taas jo eilisten vaalien jälkeen ehditty vääntää siitä, kuinka persujen ja keskustan voiton myötä Suomi taantuu. Ehkä joissain asioissa. Monissa asioissa se eteenpäin meneminen (naisten äänioikeus, tasa-arvoinen avioliittolaki ym ym) on toki positiivinen asia, mutta mun konservatiiviset aivot ei osaa nähdä sitä niin, että kaikki muutos vaikka nyt sitä kohti miten muutamassa muussa Länsi-Euroopan maassa jo on asiat, on absoluuttinen hyvä ja itseisarvo sinänsä. Jotkut asiat (kuten Suomi ilman ghettoja, joita yltiöliberaalilla turvapaikkapolitiikalla ei voi välttää) voivat olla nyt hyviä eikä kaiken tarvitse muuttua.

Toistakin juttua olen itsekseni monesti miettinyt. En tiedä onko introversio/ekstroversio -akselilla pientäkään korrelaatiota siihen, millaisia ovat poliittiset mielipiteet. Mutta veikkaisin, että politiikan tekijöistä niin kuntatasolla kuin eduskunnassa löytyy eniten ihmisiä, jotka ovat noin keskimäärin aika ulospäin suuntautuneita. Monella introvertilla (mulla ainakin) varmaan tukkeutuu pää jo pelkästä ajatuksesta, että pitäisi aina hoitaa asioita ryhmissä ja pystyä nopeasti ilman miettimisaikaa vastaamaan jotain ympäripyöreää toimittajien yllättäviinkin kysymyksiin. Tai puolustamaan omia kantoja nopeatahtisessa, päällekkäin puhumista ja aggressiivistakin oman asian esille tuomista sisältävissä moniäänisissä istunnoissa, joissa ei usein ole mahdollista toteuttaa sitä itselle luontevinta tapaa jäsennellä asia rauhassa omassa päässä ennen vastaamista, tai esim. kirjoittamalla tuoda ajatuksiaan syvemmin ja laajemmin esille. Tai harrastamaan dynaamista verkostoitumista uusien ihmisten kanssa kaiken maailman tapahtumissa, verrattuna siihen, että saisi keskittyä vanhoihin tuttuihin tärkeisiin ihmisiin. Eli poliitikon työnkuva ei noin varsinaisesti omaan perusluonteeseen istu. Ni mietin vaan, että jos politiikkaan kautta aikojen ovat lähteneet keskimäärin enemmän ne ulospäin suuntautuneemmat ihmiset, niin mikä merkitys sillä on ollut päätösten sisällölle... Ajatukset ja näkemykset monista asioista kun voivat ekstroverteilla ja introverteilla jonkin verran toisistaan erota.

Lopuksi taas pari pakollista maahanmuuttomietintää. Tuohon Välimeren ikävään laivaturmaan liittyen nousi lähinnä tällainen termi-ihmettely, että missä kohtaa tarkalleen siirtolainen muuttuu turvapaikanhakijaksi? Kaikissa lehdissä uutisoitiin aivan oikein satojen siirtolaisten hukkuneen turmassa. Sitten kuitenkin esim. Suomen rajalle päästessään he kaikki olisivat turvapaikanhakijoita, joista joidenkin tahojen mielestä on asiatonta puhua siirtolaisina.

Ajatusleikkejä harrastavana olen joskus pohtinut sitäkin, että olisikohan persujen kannatus ikinä noussut edes kaksinumeroiseksi, jos asiat olisivatkin menneet niin, että turvapaikanhakijamme ja pakolaisemme vuosien varrella olisivat suurimmaksi osaksi olleet esim. myanmarilaisia, vietnamilaisia ja Afrikan kristittyjä, joiden asenne, työllisyys, terrorismiuhka, suhtautuminen naisiin, rikostilastot, siis yleensäkin integroituminen, olisivat jotain aivan muuta kuin noiden muutaman ison näkyvän ryhmän, jotka siis tosiasiassa ovat suurimmat tulijaryhmät. Ja olisiko tämän johdosta kaikilla täällä asuvilla eri näköisillä ja värisillä, normaalia elämää elävillä lainkuuliaisilla ihmisillä nyt helpompaa, kun ennakkoluuloja ruokkivia tekijöitä olisi ollut paljon vähemmän? Tiedän kyllä tasan sen, kuinka ärsyttävää on tulla leimatuksi joksikin mitä ei ole, toisten tekojen vuoksi... Olen tähän liittyen kyllä kuullut hyvin monen erääseen isoon (työteliääseen ja tavallisen lainkuuliaiseen) ulkomaalaistaustaiseen ryhmään kuuluvan (niiden joilla kansalaisuus on) äänestävän perussuomalaisia. 

Eli kyllä mä uskon senkin, että täällä voi olla välillä veemäistä elää jos poikkeaa näkyvällä tavalla valtaväestöstä. [Rasismiin mitenkään rinnastamatta, melko paljon välillä tuntuu vaikuttavan elämään ja siihen, miltä sitä ihmisten parissa tuntuu elää, tällainen "näkymättömämpikin" joissain asioissa vähemmistöön kuuluminen. Olla melkoinen ääri-introvertti sosiaalisuutta palvovassa maailmassa. Kuulua erityisherkkiin, joiden piirteitä ja taipumuksia muiden tässä hektisessä nykymaailmassa paremmin pärjäävien voi olla vaikea ymmärtää. Olla henkisissä asioissakin siitä normaalin asiallisen ihmisen silmissä huuhaalta näyttävästä puolesta kiinnostunut, eikä perusateisti, agnostikko tai tapakristitty. Ja tietysti vielä äänestää sitä yleisesti demonisoitua puoluetta, minkä tunnustamisesta seuraisi supersuvaitsevaisen vastapuolen suvaitsuvaisuuden katoaminen alta aikayksikön ;)]

Tuohon viimeiseen lauseeseen liittyen, puoluekantani vuoksi se varmaan sitten on monien mielestä mahdotonta, että pidän itseäni noin yleensä melko auttamishaluisena ja normaalin suvaitsevaisena ihmisenä. Työn kautta on ihana huomata pystyvänsä auttamaan ja ymmärtämään huonossa asemassa olevia, annan rahaa hyväntekeväisyyteen sekä Suomeen että ulkomaille, minusta on mukavaa eikä mitenkään pelottavaa nähdä katukuvassa kaiken värisiä ihmisiä, maailman erilaiset kulttuurit ovat mielestäni kiehtovia ja kiinnostavia, poimin yleensä madotkin teiltä etteivät jäisi tallotuksi tai autojen alle. Tulen todella hyvälle mielelle lukiessani tarinoita ulkomaalaisista, jotka kertovat elämän Suomessa lähteneen sujumaan hyvin, kuten jokunen aika sitten erään pakolaistaustaisen myanmarilaisen haastattelu. Silti en ole valmis kannattamaan sellaista maahanmuuttoa, josta kaikkien tilastojen ja esim Ruotsin ja Ranskan esimerkkien perusteella seuraa levottomuuksia, rikollisuutta ja rahanmenoa, kun toisen polven tulijatkaan eivät kotouttamistoimista huolimatta sopeudu.

En lukenut tuota Krista Kososen haastattelua, enkä tiedä kuinka tarkasti tämä S. Tynkkysen kirjoitus vastasi juuri Kososen pointteihin, mutta noin yleensä pidin tekstin sisällöstä:

http://sebastiantynkkynen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/193762-avoin-kirje-krista-kososelle-ja-muillekin-kuplassa-elaville