Nyt se sitten on varattu, matka Valkeamatkaan. Hassua, että alle viidensadan kilometrin päässä kotoa on tuollainen paikka, joka toisaalta koko iän on mua jollain tasolla kiehtonut, viime vuodet yhä enemmän, mutta jossa ei ole ikinä tullut käytyä. Viime päivät olen taas pääkopassani kovasti analysoinyt, että mitä mä tuosta tulevasta reissusta saan. Ja kokeeko ne useampi sata muuta samaan aikaan Karjalaan juhlille lähtevää evakkojen jälkeläistä tällaisia samanlaisia tuntemuksia...

Välillä kyllästyttää tää mun ylisyvällisyys. Olis joskus mielenkiintosta vaikka pari viikkoa kokeilla, oisko elämä helpompaa, jos muuttuisi vaikkapa yltiösosiaaliseksi ektrovertiksi, joka ei turhia pohdi, vaan saa kiksejä kaikesta siitä mitä ympärillä tapahtuu, oman mielen ulkopuolisista asioista. Muuttuisi esim sellaiseksi, jonka blogi olis enemmän "päivän asu" -tyyppistä (mun silmissä älyttömän tylsää ja pinnallista) selfie-keppi heiluen harrastettua kuvailua, ja sen kirjoittelua että mistä nyt mikäkin kallis rätti tai laukku tai vaatekaapin kolmassadas kenkäpari on ostettu. Olis kiva kokeilla. Mutta en mä kyllä pysyvästi sellaseksi haluais jäädä :) Vaikka syvällisyys ja asioiden "yliajattelu" on aina joskus rasittavaa (ja sen haluaa esim työmatkaa ajaessa välillä keskeyttää kuuntelemalla Suomipopin aamulypsyä) siitä kuitenkin myös saan todella paljon. Nytkin on ihana iltaisin lasten nukkumaan mentyä uppoutua noihin 20-30 lukujen Karjalasta kirjoitettuihin teoksiin, kuviin, karttoihin ja elämänkuvauksiin. Aika näyttää, mikä sitten kesän reissun jälkeen on se seuraava ajatusten kohde :)