Oli MAHTAVA reissu Karjalan kannakselle. Parasta oli pappojen kotipaikoilla käynti sekä reissussa olleiden vanhojen ihmisten tarinoiden kuuleminen, niiden, jotka ennen sotia olivat kerinneet Valkjärvellä asua. Ja tietysti Karjalan kunnailla -biisi yhteislauluna ♥ Siis voi luoja, että vanhusten jutut on mun korvaan nykyään mielenkiintosempia, kuin nuorempien, noin keskimäärin siis. Jotenkin nuoruuden ja kauneuden ihannointi tuntuu niin pinnalliselta.. musta noi vanhat ihmiset tossakin reissussa oli sekä juttujensa että ulkonäkönsä puolesta niin karismaattisia ettei tosikaan. Voi vaan toivoo, että itse joskus olis yhtä viisas ja hyvällä tavalla elämää nähneen näkönen :)

Inarin paikallislehdessä on myös lähes viikottain pitkä elämäkerrallinen haastattelu jostakin 80-90-vuotiaasta paikallisesta, ja ne on kyllä lehden parasta antia. Todella moni niistä tuntuu näkevän vanhoissa ajoissa paljon hyvää nykyaikaan verratessa: ei siis mitään "voi kun ennen oli kaikki paremmin" -valitusta, vaan ennemminkin, että vaikka elämä on ollut fyysisesti raskasta ja materiaalisesti niukkaa, niin ehkä juuri siksi se on ollut myös henkisesti aidompaa, vähempään tyytyväistä ja hetkessä läsnäolevampaa kuin nykyiset lasten leluvuoret, informaatioähky joka puolella välkkyvine ruutuineen ja jatkuva onlinen ja saatavilla olon odotus, ulkonäkökeskeisyys, rahan arvottaminen yli kaiken ym ym. Kyllä mä sen tajuan, että mun superherkällä luonteella olisi ollut todella vaikea elää mm. sodan uhan ja korkean lapsikuolleisuuden aikoina, jolloin "heikkoutta" ei ole oikein edes hyväksytty ja mm. mahdollisuutta rakastamaani lukemiseen ei juuri ole ollut, mutta silti mua joku noissa vanhoissa ajoissa vetäisi puoleensa...

Mutta joo. Alun perin mun piti olla viime viikonloppuna kavereiden kanssa Iskelmäfestareilla. Moninaisten sattumusten takia useampi joutui perumaan, ja reissu onneksi peruuntui, jolloin välittömästi ilmoittauduin Karjalan matkalle. Bileitä kyllä ehtii tulla, mutta nuo saattoi olla viimeiset Valkjärvi-juhlat siellä paikan päällä. Porukka oli parhaista vuosista vähentynyt reilusti, kun asiasta kiinnostuneet sekä ikänsä että Venäjän nykypolitiikan vuoksi olivat jääneet kotiin.

Mun sukujuuret ulottuu myös vanhan Muolaan puolelle, ja joskus olisi kyllä sielläkin mukava käydä. Isoisoisovanhempieni hautakivi kuulemma on yksi ainoita, joita siellä on Suomen aikaisia säästynyt. Syksyllä olen saamassa myös Pohjanmaan suunnasta sukukirjan, juuria kun on sielläkin suunnassa. En sen kummempaa sukututkimusta taida enää isovanhempieni isovanhempia pidemmälle ruveta tekemään, mutta tällainen pienimuotoisempikin touhu on ihan kivaa :)

Venäläiset oli, niinkuin etukäteen tiesinkin, antaneet sekä maisemien että rakennusten rapistua ja pusikoitua aika tavalla. Mutta silti, kun korkeammille kunnaille kiipesi, niin sieltä edelleen hyvin näki sen Karjalan kauneuden. Vaarat, järvet ja metsät. Noin muuten ei tullut tunnetta, että haluaisi jotenkin aktiivisemmaksi Venäjän matkailijaksi ryhtyä, palvelu siellä oli sen verran tympeää... verrattuna vaikkapa Tansaniaan, jonka mannermaalla ihmisten ystävällisyys ja elämänilo oli aivan mahtavaa köyhiin puitteisiin nähden.

Loppuun vielä hyvä kirjoitus viime aikoina joissain mielipidekirjoituksissa puidusta asiasta. Ja muutenkin, täysin turha yleensäkään verrata oman maan sisällä alueluovutusten vuoksi siirrettyjä ihmisiä nykyisiin Afrikan/Lähi-idän siirtolaisiin (joista läheskään kaikki eivät edes mitään sotaa pakene), muttei varsinkaan jos mietitään työteliäisyyttä, itse itsensä elättämistä sodan traumoista huolimatta, ahkeruutta, keskimääräistä lainkuuliaisuutta ja uudelle alueelle integroitumista. Piste.