1) Hitto kun mun tekis mieli päästä Haluatko miljonääriksi -ohjelmaan! Vaikka mun suuret kiinnostuksen kohteet on harvassa, niin tunnen kuitenkin tietäväni monista aihealueista jotakin siksi, kun oon koko ikäni lukenut älyttömästi kaikkea historiasta Seiska-lehteen. Mutta pari muttaa.. Hakijoita on varmasti se ja tuhat, ja kun kaiken tarvii nykyään olla niin viimisen päälle show-meininkiä, niin luulen etten olisi kärkipäässä kun viihdyttäviä esiintyjiä haetaan. Itse asiassa viime vuonna, kun uudelle kaudelle haettiin kilpailijoita, niin kirjoitinkin hakemuksen lähes valmiiksi.. kunnes viimisenä oli kohta, että lisää video itsestäsi. Siinä nousi heti sellanen "voi ei" -tunne, ja jätin homman sikseen. Ja olen miettinyt niinkin, että kisaan osallistuminen olisi varmasti ollut mulle sopivampaa sillon Lasse Lehtisen aikoihin, jollon ei ollut tietoakaan nykyisestä some-pöyristelystä, nettivittuilusta ja näiden päätymisestä uutisotsikoihin. Olisi ollut niin sanotusti paljon pienempi kynnys mokata, kun sitä olis vaan ihmiset hetken päivitelleet kotisohvillaan eikä juttu jäisi nettiin elämään ikuisiksi ajoiksi..

2) Luonto on mulle yksi harvoista asioista, jotka oikeasti saa elämään tässä hetkessä eikä jossain ajatussfääreissä. Toistuvasti huomaan esim. ihmisten parissa, että vaikka kuuntelen ja osallistunkin keskusteluihin, niin iso osa aivoista on jossain muualla jossei puheenaihe ole jotakin superkiinnostavaa. Mulle on täysin käsittämätöntä, että jotkut huomioi koko ajan arjessa mitä toisilla ihmisillä on päällä tai millainen sisustus missäkin on tai yleensäkin osaa olla aina täysin läsnä. Tänään vietin oman eksoottisen aamuni yksin tuossa lähisaaren kalliolla lämpimiä eväsleipiä syöden ja kahvia juoden. Noina hetkinä huomaa, että ajatukset ei harhaile sinne ja tänne, vaan kaikki huomio on juuri siinä ja nyt, omassa mukavassa olossa, kahvin maussa, linnun laulussa, tuulen huminassa ja taivaalla kiitävissä pilvissä. Ei ihme, että kaipaan päivä päivältä enemmän Lappiin vaeltamaan. Siellä päivät olisivat aamusta iltaan tuota ihanuutta. Ei siinä, kyllä mä viime viikonloppuna rakasta ystävää pitkästä aikaa tavatessa myös olin täysin läsnä ja todella rentouduin niiden parin tunnin aikana. Työvaihteella asiakkaan kanssa myös osaan keskittyä täysin siihen tilanteeseen.. mutta heti kun asiakastilanne on ohi ja siirryn vaikkapa kahvihuoneeseen, niin se ajatustasolla viihtyvä perusminä hiipii taas paikalle :D

3) Vaikka erityisherkkä ja yliajatteleva luonteeni tekee musta monessa tilanteessa hyvän ja sensitiivisen äidin, niin kyllä se vanhemmuutta vaikeuttaakin, aiemmin pohtimani helpon väsähtämisen/rasittumisen lisäksi. Silloin kun lapset oli aivan pieniä ja kotihoidossa, ei heidän selviämistään tässä hullussa maailmassa vielä tarvinnut kauheasti stressata, koska elinpiiriä oli lähinnä se koti ja ystäväperheissä vierailut.. Mutta nykyään kun on jo nämä päiväkoti- ja koulumaailmaan liittyvät kaverisuhteiden kiemurat minulle tuntemattomien ihmisten seurassa, niin olen huomannut välillä ajattelevani ja tulkitsevani liikaa lasten olotiloja ja kertomisia päiviensä sisällöstä. En halua edes tietää mitä oma huoli on muutaman vuoden päästä, kun nykyiset lelujen jakamiseen ym. pikkujuttuihin liittyvät hetkessä selvitetyt kaverikiistat tuntuvat pieniltä, ja mukana on kaiken maailman mahdollisuudet nettikiusaamiseen, päihdekokeiluihin ja muihin porukassa tehtyihin vaarallisuuksiin/typeryyksiin. Hohhoi.. juuri siinä vaiheessa kun sitä alkaa itse olla "fiksu aikuinen", pahimmat nuoruuden holtittomuudet, angstit, ihmissuhdedraamat ja epävarmuudet takana ja elämä tasaista ja vakaata niin eikö niitä kaikkia kasvun vaikeuksia lähde taas elämään alusta omien lasten myötä :D