Oon monessakin yhteydessä kuullut sanonnan, että "musiikki on silta muistoihin". Joskus olen sen itsekin huomannut, mm. silloin kun tytön ollessa ihan pieni laitoin 20 vuoden tauon jälkeen ensimmäisen kerran lapsuuden suosikkiohjelmani Peukaloisen retket pyörimään ja se ihana tunnusmusiikki alkoi. Saman tien sitä tunsi taas olevansa 6-vuotias ja nauttivansa silloisen kodin huolettomista, kiireettömistä, turvallisista viikonloppuaamuista tv:n ääressä.

Toinen paluu menneisyyteen tapahtui tänään, kun löysin cd-levyn joka sisälsi Lapin musiikkia, jota olen viimeksi kuunnellut aikana kun lapsia ei vielä ollut, ja asuin yhden ihanan kesän Inarissa ja suunnitelmissa oli pysyvämpikin muutto Saamenmaahan (joka ei silloin toteutunut, mutta joskus vielä..!!). Olen toki tässä välissäkin ollut koko ajan ns. lapinkuumeinen, käynyt siellä monia kertoja, ja mm. Souvareiden Lapin biisejä tulee kuunneltua säännöllisesti, mutta nuo vanhan levyn biisit oli jotenkin unohtuneet ja jääneet sinne menneisyyteen. Nyt niitä kuunnellessa tuli tunnetasolla niin olo, että sitä on taas kaksvitonen, vapaa menemään minne haluaa koska haluaa ja suunnittelemaan elämäänsä täysin omilla ehdoillaan (noihin aikoihin suurin huoli Inariin muutossa mulla oli se, että eläinlääkäripäivystys voi välillä olla kovin kaukana..).

Ja tuli jotenkin niin elävästi mieleen kaikki ne muistot Inarista, jossa vietin kesän asuen mökillä Inarijärven rannalla, käyden ihanan rennoissa ja huolettomissa siivoustöissä (nykyisen monimutkaisen asiantuntijatyön haasteista ei ollut tietoakaan!), telttaillen koirani kanssa Muotkan erämaissa, kävellen mm. Lemmenjoella, Otsamo-tunturilla ja Pielpajärven erämaakirkolla useita kertoja, ihaillen ihmisten asuja kun satuin saamelaishäiden aikaan kirkonkylälle, viettäen hauskan illan viihteellä Ivalossa ja päätyen täysin tuntemattoman porukan kanssa hauskoille jatkoille ties minne, säikähdellen välillä iltaisin kun kuistilla harva se päivä pyörinyt poro taas kopsutteli siihen oven taakse lepäämään, ja lopulta katsellen elokuun punaisia auringonlaskuja järven taakse, kun kesä alkoi loppua ja paluu etelään lähestyi. Muistan niin sen (nykyisin valitettavan vaikeasti tavoitettavissa olevan) tunteen, kun käveltiin koiran kanssa kesäillassa mökkini lähellä, istuttiin kivelle ihailemaan punertuvaa taivaanrantaa, ja mietin kuinka olo on täydellinen juuri siinä hetkessä ja mä en tarvii tähän mitään muuta. Niin kuin yhdessä Yö-yhtyeen tuntemattomammaksi jääneessä biisissä sanotaan, "sehän ois kaikki läsnä jo tässä" ♥ Hyvin on jäänyt tunnemuistiin myös etelään palatessa erityisesti saamen portin ohi ajaminen Vuotsossa, ja myös yöjunan nytkähtäminen liikkeelle Rovaniemen rautatieasemalta, kun koko kropassa tuntui sellanen surullinen olo, että enhaluutäältäpois!!

Taidan olla luonteeltani välillä melkonen menneisyydessä eläjä (ja toisaalta tulevaisuuden asioista haaveileva), mutta muistan että noina aikoina Inarissa kyllä osasin elää niin hetkessä.. Se taito olis kiva saada tähän välillä_ehkä_vähän_raskaaseen lapsiperhearkeen..

Inarijärvi 2008.