Oon monesti miettinyt, että miksi toiset ihmiset jaksavat juoruta muiden asioista koko ajan ja toiset taas ei ollenkaan. Itsestäni voin rehellisesti sanoa, että toisten asioiden vatvominen ei kiinnosta. Tai kyllä mäkin kai ystäviä tavatessa kerron että mitä jollekin yhteiselle kaverille kuuluu jos olen sitä viime aikoina nähnyt ja kysyjä ei.. Mutta olen allerginen sellaselle kauheen kiinnostuneelle utelulle että joku kyselee kolmannelta osapuolelta mun yksityisasioista, varsinkin jos kyselijä on sitä laatua että paistaa kilometrien päähän että lähes kaikkiin mun tekemisiin ja tekemättä jättämisiin on oma vahva mielipide siitä miten mun pitäis toimia, vaikkei kuitenkaan tiedä mun elämästä ja olosuhteista paljon mitään.

Sitä vaan joskus menee ihan sanattomaks, kun huomaa joidenkin ihmisten sivulauseista ja vähän vahingossakin möläyttämistä kommenteista että kuinka valtavan paljon mun asioista kysellään ja tiedetään :O Mää oon jotenkin niin sinisilmänen, että kun ite tykkään keskittyä lähinnä omaan elämääni niin ajattelen että muutkin tekee niin. Tai ettei ne ainakaan musta puhu, kun en mielestäni oo mikään kaikkien tuntema tapaus tai draamakuningatar joka jatkuvasti tekemisillään aiheuttas muiden kiinnostusta. Vaan viihdyn omissa oloissani ja perheen sekä muutaman läheisimmän ystävän kanssa...

Kyllähän se että joku on luonteeltaan seurallinen ihminen tekee sitä että on ihan vilpittömästäkin kiinnostunut muiden elämästä enemmän kuin esimerkiksi minä. Mutta silti facebookissa olen vuosien varrella huomannut, että aika moni sellainen joka ite juoruaa kaikesta ja kaikista aika pahantahtosestikin ni sitten kiroilee päivityksissään että voi luoja mitä juttua on taas kuullut itsestään... Itse saa puhua muttei muut??

Vähän sekavaa pohdintaa. Tätä tekis mieli miettiä enemmänkin mutta taitaa neiti alkaa heräillä iltapäiväuniltaan....