Käytiin viikonloppuna iskelmäfestareilla ystävien kanssa, miehet oli myös mukana. Oli kyllä piristävää käydä taas vuosikausien tauon jälkeen festareilla ♥ Vuoteen 2007 asti käytiin (lähinnä miehen kanssa kaksistaan) legendaarisessa RMJ:ssä, mutta Sedu Koskisen ostettua sen ja tuotua omat typerät vip-kuvionsa sun muut konseptinsa pilaamaan koko bileet, ei meitä enää niille kiinnostanut mennä. Muutamilla muillakin festareilla tuli nuorempana käytyä, mutta viime vuosina bilettämiset on jääneet vähiin ja noudattaneet tuttua "aloittelua ja baariin" -kaavaa. 

Yksi ihana kaveri ei nyt viikonloppuna mukaan päässyt, mutta muiden kanssa juteltiin ystävyydestä ja siitä, kuinka hienoa on, että on muutamia erittäin läheisiä ihmisiä, joille voi kertoa kaiken. Meilläkin on jo vuosien ajan ollut enemmän ja vähemmän välimatkaa toisiimme, vain minä ja yksi toinen asutaan enää täällä vanhalla kotipaikkakunnalla. Myös perheen perustamisten ja työelämän kiireiden takia näkemiset tuppaa välillä jäämään liian harvoiksi, mutta silti jutut jatkuu aina siitä mihin viimeksi on jääty. 

Minä itse olen (valitettavasti....) jo vuosikausia ollut sellainen, että en hirveästi jaksaisi enkä välittäisi tutustua uusiin ihmisiin sen syvemmin. Vanhat ja hyväksi havaitut riittää: ne joiden kanssa on samalla aaltopituudella ja joista tietää kaiken ja joista ei tarvitse miettiä, että mitä niiden kuullen voi puhua, kun voi puhua kaiken.

Esim. yliopistopaikkakunnalta ei jäänytkään mitään pysyviä kaverisuhteita, kun muutamia alun opiskelijarientoja lukuunottamatta en vain viitsinyt käydä missään vaan painelin kotipaikkakunnalle ukon ja vanhojen kavereiden luo.

On mulla toki muutamia muitakin kavereita tämän "ydinporukkani" lisäksi, ja esim lasten saamisen myötä tulee tavattua samassa elämänvaiheessa olevia pienten lasten äitejä kyläillen ym ja siitä saa ihanaa piristystä ja aikuisseuraa arkeen sekä tärkeää vertaistukea uhmaikien ja yövalvomisten pohtimiseen.

Mutta en tiedä mitä tekisin ilman näitä muutamaa ihanaa parasta ystävää, kiitos että ootte olemassa vaikkette tätä luekaan ;) ♥