Yli puolen vuoden tauon jälkeen voisi yrittää taas jotain tännekin kirjotella. Aika kuluu niin älyttömän nopeesti ja vuodenajat vaihtuu. Näin lumien tultua on ollut mielenkiintoista seurailla, keitä kaikkia täällä meidän korvessa liikkuukaan. Ei sitä eläinten määrää aina lumettomana aikana tajua, vaikka esim. kauriita ja peuroja näkee parhaimmillaan ikkunastakin (marjapensaitamme tuhoamassa :D). Tänä aamuna kiertelin rannassa ja lähimetsässä, ja siellä näytti liikkuneen ilves ympäriinsä. Hirven jälkiä ja makuupaikka oli tuolla laavumme lähellä. Ja tämän talven "uutuus" on ollut villisika, aivan uusi tuttavuus jopa mulle. Hetken poissaolon jälkeen oli taas sellaisen uusia jälkiä viime yönä tänne ilmestynyt. Joku metsämies oli tiennytkin kertoa, että tämä alue kuuluu jonkun ison vaeltelevan karjun reviiriin. En ole koskaan osannut tippaakaan metsissä kulkiessa pelätä, vaikka aiempina vuosina on sekä suden että karhun merkkejä ollut pihan laitaa myöten. Jotenkin tuon villisian kohdalla tuli hetkeksi sellanen olo, että toivottavasti ei moinen torahampainen, pahalla päällä oleva mötkö osu kävelemään vastaan. Mutta eiköhän se perusluonteeltaan ole yhtä arka kuin karhukin, ja en kyllä minkään anna omia kävelyjäni tuolla korvessa rajoittaa. Musta on melkein pelottavaa, kuinka vuosi vuodelta koen (aina olemassa olleen) erakkopuoleni vahvistuvan, ja voisin vaan kulkea metsiä ja istua kannonnokassa syömässä eväitä. Sellanen "maailman menossa" mukana oleminen, ja mm. nykyiselle elämänmenolle tyypilliset materialistiset ja pinnalliset asiat kiinnostavat aina vaan vähemmän. Käyn isossa kaupungissa töissä, ja tuntuu uskomattomalta, että joskus parikymppisenä samainen kaupunki tuntui luonnolliselta, houkuttelevaltakin suunnalta muuttaa ja nykyään kamalalta, ruuhkaiselta betonihelvetiltä jolla ei ole mulle mitään tarjottavaa ja josta on ihana päästä illaksi pois. Parhaillaan vietän lomaa, ja alkuperäinen suunnitelma oli käydä pyörähtämässä jossakin Etelä-Euroopassa 3-4 yön reissu. Mutta siis kotona istun, en vaan jaksanut lähteä mihinkään, vaan jäin oikein mielelläni näihin maisemiin :P

Kesällä käytiin miehen ja tyttären kanssa Islannissa. Asuttiin Airbnb-asunnossa Reykjavikissa, joka olikin aika lailla puolessa päivässä nähty, ja vuokra-autolla kierreltiin katselemassa luontoa muualla saarella. Yhtenä päivänä kiivettiin Esja-vuorelle, ja kyllä olikin ihanaa päästä pitkästä aikaa yhdistämään raskas liikunta ja uskomattomien maisemien ihailu, joita Lapin vaelluksilla aikanaan sai kokea. Lensin melkein perseelleni, kun tuossa tajusin, että kohta tulee jo kolme vuotta siitä kun olen viimeksi edes käynyt Inarissa. Ja YHDEKSÄN vuotta viimeisestä oikeasta vaelluksesta!! Oikealla vaelluksella tarkoitan rinkan, kartan ja kompassin kanssa erämaahan menoa usemmaksi yöksi. Toki lastenkin aikana on tullut kiivettyä tuntureille, ja käytyä parinkymmenen kilometrin päiväretkillä eri puolilla Inaria ja Utsjokea, mutta ne on silti kaukana vaelluksista. Ristin joskus "nousuhumalaksi" sen päihdyttävän tunteen, kun raskas rinkka selässä, päivien vaellus jo takana, nousee ties monettako kertaa tunturin rinnettä ylös tietoisena siitä, että se maisema joka sieltä laelta aukeaa on joka kerralla yhtä vaikuttava. Kova tarkoitus oli Lappiin viime kesäkuussa mennä, mutta myöhäisen kevään ja lumisateiden vuoksi oli tunturit vielä silloinkin niin lumessa, että vaihdettiin Inarin reissu tuohon Islantiin.

Lopuksi pari kuvaa Islannin kauneutta: