Uutislakko menossa kolmatta päivää, hyvä minä :) Vielä kun pystyis facebookin puolesta samaan, kun sielläkin aika lailla jatkuvaa on tää Suomen nykytilan puolesta ja vastaan päivittely. Mutta kun siellä sitten taas on myös monia sellaisia kaukana asuvia kavereita ja tuttuja, joiden kuulumiset kiinnostavat ja joiden elämän seuraamiseen some on se pääkanava. Ei mua noin yleensä siis huvittais olla ihan pihalla kaikesta mitä tapahtuu.. Mutta jos se on tällä hetkellä keino oman hyvän olon säilyttämiseen arjessa niin täytyy yrittää. Vielä kun sais ton toisen osapuolen samaan mukaan, niin ei tarvitsis kuunnella ihmettelyä, kuinka jälleen viikonlopun kaikissa noin kymmenessä mediassa mainituissa pahoinpitelyissä, ryöstöissä ja raiskausten yrityksissä on tekijä ollut tummaihoinen/ulkomaalaisen oloinen/arabiaa puhuva. Ja vielä kun sais ite lopetettua näitten päässään hautomisen uutislakon lisäksi, kun tässähän sitä taas mennään kun näistä kirjottelen :P

Positiivisempiin aiheisiin. Sähköpostiin tuli jälleen oikein täsmämainontaa, "lähde juoksemaan maraton tai puolimaraton Kiinan muurille". Oispas taas elämys :) Vannoin viime vuonna, että ikinä enää en ota kokonaista maratonia tavoitteeksi, kun siitä ei taida tulla mitään.. Mutta puolikas vois olla sellanen sopiva matka. Kyllähän me tossa miehen kanssa jo mietittiin, että ensi vuodelle voitaisiin taas molemmat järjestää omat viikon "poikamiesreissumme" pään tuuletuksen merkeissä. Kaikkein mukavintahan se olis tietysti lähteä yhdessä, mutta eipä se onnistu koska lastenhoito. Haaveiltiin tossa, että sitten kymmenen vuoden päästä vois jo onnistua esim. tuollainen vajaa kolmen viikon Keski-Amerikan kierros kahdestaan. Luoja että innostus nousee kun vaan miettiikin tollaista. Mutta onpahan jotain pidemmänkin aikavälin tulevaisuuden haaveita!! Ukon reissu todennäkösesti suuntautuisi ensi vuonna taas Lappiin... Ja kyllähän muakin joskus innostais vaan joku pidempi kotimaan (kostea...:D) reissu tyttöjen kanssa, mutta niitäkin saa varmaan odottaa jokusen vuoden että seuraa on taas tarjolla. Ja meneehän se kallisarvoinen oma aika toisaalta vähän hukkaan jos sen vaan bilettämiseen ja kankkusessa makaamiseen käyttää, kun niin paljon elämyksellisempääkin tekemistä voi valita. Niin tai näin... kaikkeen ei kerkiä, niin täytyy aina koittaa valita oman ajan suhteen se optimaalisin vaihtoehto...

Pohjois-Lappiin muuttokin on jotenkin taas pitkästä aikaa tuntunut houkuttelevalta vaihtoehdolta, vaikka ei sellaista oikeesti olla puuttuvien tukiverkkojen ja jo-yhden-käynnissä-olevan asuntolainan vuoksi toistaiseksi tekemässäkään. Olis se kyllä lasten kanssa ehkä muutenkin tikkusta, että kylmää olis vielä paljon suurempi osa vuodesta, ja se ainoa lämmin hetki kesästä sitten täynnä itikkaa. Tyttärellä kun tuntuu sillai lievästi sanottuna olevan taipumusta erityisherkkyyteen epämukavien vaatteiden suhteen, ja se aina näin kesän jälkeen oikein korostuu, kun se on tottunut siihen, että ulos voi mennä kevyessä kesämekossa. Niin pari kuukautta saa näin syksystä todella käyttää mielikuvitustaan, että miten tuon pikkuakan raahaa ilman huutoa ovesta pihalle :P Ja me kun noin yleensä ollaan 100% ulkoilmaihmisiä, että pelkkä kotona sisällä olo ja sieltä sisätiloissa tapahtuviin harrastuksiin ramppaaminen ei tunnu hyvältä, vaan siellä ulkona puuhaillaan ja vietetään aikaa paljon ympäri vuoden.

Kolmas lapsi on yksi asia, mikä pitkään on mietityttänyt, että kyllä vai ei. Todennäkösesti ei. Elämä tuntuu tällä kokoonpanolla ihan riittävältä. Ja mun raskaudet tähän asti, varsinkin jälkimmäinen, on ollut niin superväsynyttä ja 10krt/päivässä oksentamista että tuntus aika raskaalta taas lähtee siihen, jotenkin vaikea kuvitella itselle mitään energistä, hyvävointista raskautta?! Vauvan kanssa valvomisista puhumattakaan. Noin niinku vanhuutta ajatellen, olis kivaa että olis kolmaskin lapsi. Että ois sit enemmän kävijöitä kun ite on vanha mummu, ja ois suurempi mahdollisuus että edes yksi lapsi asuu itseä lähellä eikä jossain suurkaupungissa johon kaikki työpaikat pikku hiljaa valuu. Mutta jaksamista ei taida riittää enää kolmanteen pikkulapseen.. Luulin jossain vaiheessa, että noilla nykyisillä lapsilla olis vaan joku ohi menevä vaihe tuo tuollainen "vain äiti kelpaa". Mutta ei tunnu olevan vaihe, vaan noin viis vuotta jatkunut ominaisuus... Mikä lie kaikki tekee, että toisen mukaan halutaan vain, jos se on lähdössä johonkin mielenkiintoseen kylään, mutta muuten saa kaikki mahdolliset houkuttelut keksiä että onnistuu tuo lasten jakaminen.. Ohan se ihanaa olla lastensa elämän tärkein keskipiste, mutta osaltaan ehkä juuri sekin tekee sitten sen, ettei tunnu että tekisi kolmatta tähän hätään. Jossei sitten nelikymppisenä iske joku iltatähden kaipuu. Ikinä ei voi tietää. Mutta tällä hetkellä siis on sille iälle suunnitelmissa muuta...:)

Tykkäsin kyllä tässä taannoin lukemastani Kalle Palanderin muijan kannanotosta jossain lehdessä, että sitä kovasti ärsyttää äideille asetetut suorituspaineet. Että pitäisi vaan hymyssä suin jaksaa, ja yleisen mielipiteet mukaan miehen taas pitäisi saada tulla ja mennä ja olla sellanen apulapsenvahti. Noinhan se monesti menee, ja tunnutaan ihmettelevän jos mies osallistuukin ihan siinä samassa missä nainenkin. Että voi raukkaa, kun pikkulapsiaika nyt sen miehen menoja rajottaa, vaikka naisen elämässä se tietysti on täysin luonnollista, että vain se satunnainen yksinään kaupassa käynti on omaa aikaa. Vaikka naiset tätä nykyä yhtä lailla osallistuu siihen perheen taloudelliseen puoleen kuin miehetkin...  Ja juurikin se, että omaa väsymystä ei saisi mitenkään ilmaista, kun "itsehän ne lapset on tehnyt" ja "sellasta se nyt vaan on, turha valittaa". Musta on juurikin rentouttavaa niitä omia väsymyksen ja riittämättömyyden tunteita esim kirjottaa tänne tai pohtia yhdessä samassa elämänvaiheessa olevien kavereiden kanssa. Sittenpä sitä varmaan vasta tuntisikin olevansa poikkeava, jos kaikki pitäis vaan yllä jotain kulisseja lapsiperhearjen jatkuvasta onnesta ja energiasta, ja sitten yksinään ihmettelisi miksei se elämä ole oikeasti sellaista kuin muilla. Toki välillä menee aina pitkään paremmin... Mutta sitten taas on näitä toisenlaisia vaiheita. 

Jotenkin näistä viime aikojen teksteistäkin kyllä huomaa elämän pääteemat tällä hetkellä, eli lapsiperhearki, politiikan ihmettely ja matkahaaveet :D