...kolmenkympin kriisi??? :D

Tuli vaan mieleen eilen, kun saman päivän aikana varasin ajan laskuvarjohyppyyn ja seitsemännen ulkomaanmatkan kahden vuoden sisään. Ja viime vuosina on muutenkin tullut roikuttua benji-köyden jatkona, riippuliitimessä ja köysiradalla matkalla vuoren rinteestä toiseen.

Siis on tullut joku sellanen erittäin voimakas sisäinen tunne, että juuri nyt haluan elää, nähdä ja kokea mahdollisimman paljon. Kaiken tämän vastapainoksi olen siis kyllä vieläkin erittäin kotona viihtyvää sorttia, ja mikään ei ole ihanampaa kuin istua pihakeinussa lukemassa kun lapset leikkii hiekkalaatikolla, tai mennä yksin metsään nuotiopaikalle meditoimaan. Mitkään bileet, jatkuvat baarissa ramppaamiset tai muu aktiivisen sosiaalinen elämä ilman lapsia ei kiinnosta yhtään, ajatuskin väsyttää. Eikä tietenkään kuulukaan tähän elämänvaiheeseen kun on pieniä lapsia: pari-kolme laadukasta illanviettoa vuodessa parhaiden ystävien kanssa riittää. Mutta siis omat ajatukset ja halut on tällä hetkellä tosi sekavia... Kamala tarve nähdä maailmaa (ja nimenomaan muuta maailmaa kuin länsimaita ja turistirysiä) ja kamala tarve lentää (voi luoja siihen tunteeseen jää koukkuun, kun liitovarjolla tai köysiradan köyden avulla lentäen katselee kaukana alhaalla näkyvää maailmaa!!!!) ja sitten samalla on tilanne, että pieniä lapsia ei voi mihinkään supereksoottisiin paikkoihin viedä, ja itselläkin olisi velvollisuus pysyä hengissä ainakin siihen asti että saa ne isoiksi. Enkä voisi kuvitella matkustelevani paljon yksin pitkin maailmaa ja jättäväni lapset kotiin. Ristiriitasta :D

Alla oleva kuva muuten vääristää jonkun verran, kun tuolla varjon alla on meitä kaksi ihmistä päällekkäin, näyttää kuin siellä olisi yksi iso ihminen ja korkeus paljon matalampi :D

riippu-normal.jpg