Jaaha tänne on vihdoinkin saatu laitettua uudelleen vierailijoiden määrät blogissa. Mutta voiko ne pitää paikkaansa?? Jäin vähän monttu auki, kun tää näyttää, että 10-20 vierailijaa ois ollut per päivä viimisen viikon aikana, vaikka en ole edes aikoihin lisännyt tänne mitään. Ja ehkä kaksi tuttua ihmistä tietää mun edes pitävän tällaista, ja Facebookin tietoihin olen lähinnä salaa laittanut linkin tänne vasta jokunen aika sitten :P KOMMENTTEJA kiitos jos täällä jotkut tutut käy... Tai sitten toi tilasto ei vaan pidä paikkaansa...
Mutta asiaan.. Oon niska mutkalla tuijotellut viime päivät taivaalle, että missä kurkiaurat viipyy. Yleensä pääjoukot on tässä vaiheessa jo lentänyt Suomen halki kohti etelää. Toki syksy on ollut tavallista lämpimämpi, mutta Facebookin luontoryhmissä monet Lounais-Suomessa asuvat ovat jo auroja katselleet.. Ehkä ne kymmenet tuhannet kurjet, jotka Pirkanmaan yli yleensä lentävät, eivät sitten ole vielä ehtineet lähteä. Toivottavasti näin, en kyllä haluaisi menettää sitä näkyä yhtenäkään vuonna.
En tiedä mikä niissä linnuissa tekee sen, että vaikuttavat muhun niin kovasti. Kevät tuntuu alkavan aina siitä hetkestä, kun ensimmäiset kurjet lentävät mahtavaa ääntä pitäen talon yli. Kesällä niitä käy tuossa pelloilla syömässä, ja voisin vaan tuijotella tuntikaupalla ikkunassa. Ja kun ne mahtavat parvet syksyllä lähtevät niin aina tulee tunne, että tekee mieli alkaa porata kun viimeiset aurat katoavat eteläiseen horisonttiin. Loppusyksyn ja talven tuloahan se niiden lähtö merkitsee, mutta ei se mua haittaa, tykkään kyllä pimeästäkin vuodenajasta. Että kyllä se on se itse kurkien lähtö, ja se että itse jää tänne maan matosena katselemaan, kun ne lähtevät lämpimiin tuuliin. Mutta enpä ole ainoa joka näitä tunteita kokee luonnon edessä... netin keskustelupalstoilta on ollut kiva lukea, kuinka karskit äijätkin kertoo kyynelten nousevan silmiin, kun kurkiaurat häipyvät taivaanrantaan :) Nettiyhteisöt onkin mukava paikka jakaa ajatuksia aiheesta, kun ei omassa lähipiirissä juuri ole samanlaisia luontohörhöjä ;)
Onneksi joutsenet vielä jäävät hetkeksi. Tänäänkin lensi kolme joutsenta kovasti toitottaen ihan pään päältä. Ne eivät niin kauaa edes ehdi olla poissa, kun yleensä marraskuussa näiltä leveysasteilta katoavat, ja jo maaliskuussa tulee ensimmäiset taas bongattua. Upeita, ihania lintuja nekin, mutta eivät kyllä silti vedä vertoja kurjille ♥
On tää syksykin silti ihanaa. Tosi monia tuntuu ahdistavan kylmenevät ilmat ja pimenevät illat. Musta oli äskenkin aivan ihanaa käydä koiran kanssa ulkona viileässä pimeässä syysillassa, kun tähdet tulivat esiin pilvien takaa. Aamuiset auringonnousut ja aamu-usvat ovat tähän vuodenaikaan aivan ihania. Tykkään kyllä kovasti asua maassa, jossa on neljä vuodenaikaa.
Lapissa ne vuodenajat erottuisivat vielä selvemmin. Mahtava ruska oli jo päällä, kun siellä pari viikkoa sitten olin. Istuin hiljalleen Lemmenjokea pitkin ajavan veneen kyydissä, ja voi luoja mikä tunnelma oli niissä peilityynissä joen mutkissa, joissa tulipunakeltaoranssit rannat heijastuivat veden pintaan tehden vaikutelman, että siitä veneen alta alkaa joku ihmeellisen kaunis, ylösalaisin oleva taikamaailma, johon melkein teki mieli hypätä. No joo, oikeesti sitä ois veneestä hypätessä mätkähtänyt vain jääkylmään veteen haukkomaan henkeään, mutta minkäs teet että ajatukset ja mielikuvitus lähtee aina kunnolla liikkeelle tuolla luonnossa :)
Mutta nyt nukkumaan, ja huomenna taas tuijottelemaan taivaisiin jos jo näkyisi kurkiauroja.
Kommentit