Viime päivinä mulla on ollut olo, jota ehkä parhaiten kuvaisi Frozen-elokuvan "Menkää POOOOOIS!!!" karjuva lumihirviö. Olen häiriintynyt kaikesta ylimääräisestä ja puhelimeen tuleva tekstarikin saati soitto nostaa tunteen, että antakaa mun olla rauhassa! Minkä tulkitsen olevan selvä merkki siitä, että oon saanut olla liian vähän rauhassa omissa ajatuksissani... Heti huomaa omassa olossa sen, kun lasten kerho jää kesälomalle, eikä ole niitä muutamaa rauhaisaa säännöllistä tuntia viikossa, jolloin saa olla hiljaisuudessa omiaan ajatellen, tarvitsematta koko ajan puhua ja intensiivisesti seurustella.. Todella vähän olen missään törmännyt ajatuksiin tai kirjoituksiin siitä, että miten toiset rauhaa, hiljaisuutta ja häiriötöntä omiin juttuihin keskittymistä rakastavat ihmiset pärjäävät vanhempina, jolloin tuo kaikki edellämainittu katoaa, ainakin jos lapsia on enemmän kuin yksi tai joukossa sattuu olemaan hyvin villejä ja kovaäänisiä tapauksia. Ihan kohtalaisesti mä kai normaalisti tätä lapsiarkea jaksan, mutta tällaisten ärsytystuntemusten kasvaessa taitaisi olla jo aika lähettää mies ja muksut yhdeksi illaksi johonkin kylään :D

Eilen illalla ennen nukahtamista kävi mielessä sellainen ihana unelmapaikka, johon liialliselta tuntuvan ympäristön hälyn ja melun keskeltä olisi ihana karata. Trooppinen, kaunis isohko autiosaari, jonne jotenkin voisi sekunnissa siirtyä. Maisema voisi näyttää vaikka tuollaiselta havaijilaiselta unelmalta:

Ilmasto noin +18 astetta, ei liian kuuma, että voisi juosta ja rullaluistella metsäpoluilla ja jollain luistinradalla, hikoilla ulkokuntosalilla ja lopuksi pulahtaa uimaan meren aaltoihin. Saarella olis aina odottamassa iso kasa mielenkiintosia kirjoja, lehtiä ja katsomattomia salkkari-jaksoja. Ainoa toinen ihminen olisi mykkä gourmet-kokki, joka saisi tyhjästä taiottua aina juuri sitä herkkua mitä mun milloinkin tekisi mieli. Oikee lataamo :D