NELJÄ viikkoa enää ja pääsee tunturiin ♥ Muotkalle ja Lemmenjoelle olisi tarkoitus lähteä jonkunlaisia retkiä tekemään. Ja mennessä pysähdytään patikoimaan Pyhä-Nattasen päälle. Vaikka kymmeniä reissuja on Saamenmaassa tehty ja yksi ihana kesä siellä tullut asuttuakin, niin Nattaset on vielä käymättä. Mun mielikuvitusta ja etukäteisintoa kiehtoo erityisesti sanonta siitä, että jos viimeisen paikan jonka ennen kuolemaansa näkee saisi itse valita, olisi se Pyhä-Nattasen laelta avautuva maisema. Lisäksi en voi odottaa, että pääsen taas kolmen(!!) vuoden tauon jälkeen Lemmenjoen kultamaille. Tyttö lähtee varmaankin sinne mukaan, mutta eiköhän me senkin kanssa jo jakseta kulkea Kultasatamasta Ravadakselle. Jostain syystä Morgamoja on siellä se paikka, joka jo ennakkoon suunnitellessa saa mahan mukavasti kiertämään innosta :D Ja Pellisen laella pitää ehdottomasti pysähtyä keittelemään kahvit. VOI AH.

Oon tänne ennenkin kirjotellut, että oon aika superherkkä tapaus. Tunteet on todella voimakkaita sekä hyvässä että pahassa. Yleensä mulla nyt ei kuitenkaan silmät kostu esim. siitä, jos kuulen uutisista jonkun julkisuuden henkilön kuolleen. Ni tuntui hassulta, kuinka voimakkaasti tuo Koiviston kuolema aamulla tuntui, kun iltiksen sivun aukaisi. No, hän oli kuitenkin se oman lapsuusajan presidentti, joka aika suuressa roolissa oli siinä ajassa, jolloin itse rupesin tätä maata ja maailmaa tajuamaan. Ja oon huomannut, että iän myötä mua jotenkin hassusti surettaa noiden vanhojen, sodat nähneiden ikäpolvien poistuminen. Tulee joku sellanen tunne, että vanhat ja viisaat kuolee, ja tänne jää vaan tyhmempiä ja näköalattomampia polvia jäljelle. Vaikka ei se tietysti niin suoraviivasta ole :P

Viime aikoina on puhuttu mediassa paljon työuupumuksesta: siitä että jopa joka neljäs työssä kävijä on vähintään lievästi uupunut, ja kuinka varsinkin naisilla työssä viihtyminen antaa voimia myös lapsiarkeen ja toisinkinpäin eli jos työssä joku tökkii niin se vaikuttaa kielteisesti myös perheen parissa olemiseen. Tuon viimeisen allekirjoitan kyllä täysin. Jotkut ehkä osaavat jättää työhuolet töihin, mutta minä en valitettavasti kuulu heihin, ja huomaan heti että jos joku työasia jää huonossa mielessä mietityttämään, niin lastenkin kanssa hermo menee selvästi herkemmin. Ja jos taas tuohon mun herkkyyteen palataan, ni vaikka se todella paljon hyvää tuo elämään (kuten mm. noita älyttömiä kiksejä jo pelkästä Lappiin pääsemisen ajattelusta), niin sitä myös on ehkä vähän liikaakin tuntosarvet pystyssä kaikkea ikävää kohtaan. Jos ilmapiiri ympärillä vähänkin painottuu kriittisyyteen ja tyytymättömyyteen, niin oma olo on helposti keskivertoa enemmän ahdistunut, ja sitten jos ilmapiiri on selvästi hyväksyvä ja inhimillinen, niin omakin tunnelma on todella vapautunut. Se hyväksyvä ilmapiiri mulla jotenkin kumoaa oman kohtuusuuren vaativuuden itseäni kohtaan, ja kriittispainotteisessa ympäristössä se oma vaativuus kohoaa entisestään, mennen helposti sitten jo yli äyräiden ja lähinnä huonontaen toimintakykyä. Todella paljon on tutkimustietoa siitä, mikä saa ihmiset voimaan hyvin ja mikä huonosti, mutta silti sitä tietoa ei jotenkin saada osaksi työpaikkojen toimintaa.. Laidasta laitaan on itsekin tullut työpaikkoja nähtyä, niin että osaa jo hyvinkin tarkkaan eritellä millainen on itselle sopiva ja millainen ei :P

Ensi lauantaina olis juhlat parin kaverin kanssa. Niitä odotellessa :) Täytyy jo ruveta miettimään taas etukäteen hyviä karaoke-biisejä. Oon todennut, että oon periaatteessa ihan hyvä laulaja, kunhan biisi ei mene liian ylös tai liian alas. Eli sellaset tasapaksut kappaleet menee :)